maanantai 11. syyskuuta 2017

Toipilas ja Jokeri pokeri poks

Viikonloppuna oli pakko todeta, että syksyn eka räkätauti veti pidemmän korren siitä huolimatta, että ollaan miehen kanssa syöty viime viikot kilpaa sinkkitabletteja. Tänään jäin pikku toipilaan kanssa kotiin, vaikka olisi tuon ehkä jo tarhaankin voinut viedä. Tarhan säännöissä nimittäin mainitaan vain ja ainoastaan kuume hoitopäivän esteenä. Mielestäni ilman kuumettakin voi olla varsin kipeä, joten jäimme kotiin askartelemaan ja katsomaan Pikku kakkosta. 

Mies puolestaan suuntasi aamulla lentokentälle ja palaa työmatkaltaan vasta torstai-iltana, joten toiveissa on päästä jatkamaan arkea jo huomenna, että vältymme mökkihöperyydeltä. 

Friikkutyöt pystyy tekemään sairastuvalta käsin, opinnot hankalammin. Kun sain kuulla koulupaikastani sovimme miehen kanssa, että pyritään mahdollisuuksien mukaan jakamaan naperon toipumispäivät useamman tahon kesken. Käytännön kokemusta ei vielä ole siitä, miten helppo miehen on töihin ilmottaa jäävänsä päiväksi tai aamupäiväksi sairaan lapsen kanssa kotiin. Varovainen veikkaukseni onkin, että ei kovinkaan helppo ehkäpä lähes mahdoton.

Taitaa olla aika perhekohtaista, miten sairaan lapsen hoito järjestetään, mutta arvelisin, että isoäidit ovat tässä täällä Saksassa aika aktiivisia. Onneksi meilläkin on isovanhemmat, jotka tulevat mieluusti toipilasta kaitsemaan, vaikka asuvatkin useamman tunnin ajomatkan päässä. 

Aamupäivällä napero ehti löytää Pikku kakkosesta uuden suosikkiohjelman, Jokeri pokeri poksin. On mielenkiintoista seurata, miten paljon hän ymmärtää nykyisin (televisio)puhetta eikä komiikan tarvi enää perustua konkreettiin tapahtumaan. Aikaisemmin en ole huomannut, että hänen mielenkiintonsa kovinkaan kiinnittyisi ohjelmien kerrontaan tai dialogiin, vaan visuaalinen ärsyke on riittänyt pitämääm mielenkiinnon ruudussa. 

Mielenkiinto kaikkea kohtaan on herännyt, kyselyikä on alkanut! Omituista kyllä – suomeksi. 


tiistai 29. elokuuta 2017

Vähemmän valittuja paloja poliitikkojen suista

Kun olin lukenut muutaman kärkevän reaktion Antti Rinteen perhepoliittiseen kannanottoon piti oikein tarkistaa, että mitä hän oikein olikaan kirjoittanut – ja sitten muistelin kuulleeni jotain vastaavaa muutama vuosi sitten Unkarissa. 

Piti vähän kaivella, mutta löytyihän se. Unkarin kristillisdemokraattien (tai mikä nyt sitten  onkaan,  Fidesz) kansanedustajan Istvan Vargan puheenvuoro muutaman vuoden takaa, kun Unkarin parlamentissa keskusteltiin ja äänestettiin perheväkivallan rangaistusten kiristämisestä. (Pieni varoituksen sana, seuraava kommentti voi aiheuttaa fyysistä ja psyykkistä pahoinvointia tasa-arvoajatteluun tottuneille.) 


Vargan mukaan naisten kuuluisi (ennen uraa, siis ennen kaikkea) huolehtia, että synnyttäisivät yhteiskuntaan ei vain yhden tai kaksi vaan kolme, neljä tai viisi lasta, ja tämän (perheeseen ja kotiin panostuksen) jälkeen mies kunnioittaisi naistaan sen verran, että perheensisäistä väkivaltaa ei esiintyisi. Kovin identtisistä mielipiteistä ei siis ollut kyse, vaikka lapsiluku tuotiin molemmissa esille. Sen sijaan, että puoluesisaret olisivat tuomineet kommentit, he kiirehtivät kommentoimaan Vargan olevan erittäin mukava ja naiset hyvin huomioiva kollega.

Moiset poliitikkojen möläytykset ovat Unkarissa arkipäivää, mutta tämä kommentti jäi pitkäksi aikaa vellomaan vatsanpohjaani ällötystä aiheuttamaan. Varsinkin kun puheenvuoro esitettiin keskustelussa, jonka tarkoitus oli viivyttää lakiäänestystä niin pitkälle yöhön, että perheellisten (nais-)kansanedustajien täytyisi lähteä kotiin ennen sitä, ja näin äänijakauma jäisi konservatiivisemmaksi, ja onnistuihan se - tällä äänestykerralla.

Unkarin politiikkaa seuratessaan sitä usein toivoo, että olisi silmät kiinni unten mailla ja kyse olisi painajaisesta. Möläyttelyt, töksäyttelyt ja asiantuntemattomuudet ministeritasoa myöten eivät aiheuta pahennusta kuin vastakkaisessa leirissä, eivätkä näin juurikaan vaikuta äänestäjien käyttäytymiseen.

Alla vielä muutaman vuoden takainen silloisen (kulttuuri-) ministerin László Simonin kommentti aurinko- ja tuulienergian käytön mahdottomuudesta. Ministeri oli sitä mieltä, että maan energiateollisuutta ei voi pohjata aurinko- ja tuulienergialle, koska virtaa tarvitaan myös yöllä ja silloinkin, kun ei tuule. 





Että sellaista. Vaikka eipä tässä ole juuri mitään, mitä ei Suomessakin olisi jo noin suurin piirtein kuultu. 

Mutta siis sitä piti kirjoittamani, että jos Rinteen mielipiteet ärsyttivät menneellä viikolla, voi helpotusta tarjota se, että hiomattomista mielipiteistään huolimatta hän ei kuitenkaan ole sovinisti tai pölvästi, vaan ihan tavallisen oloinen Antti, joka paremmasta tietämättä teettää markkinatutkimusta kohdeyleisöllä.


torstai 17. elokuuta 2017

Perheetön varaslähtö arkeen

Viime aikoina on tullut mietittyä paljon tasa-arvoista vanhemmutta. Otin varaslähdön arkeen ja lensin takaisin Saksaan viikkoa ennen muuta perhettä, joka jäi lomailemaan mökille.

Me ei olla viime vuosina oltu kovin onnekkaita lomien ajoituksessa eikä olla aina pystytty viettämään kaikkia lomia kokonaisuudessaan yhdessä. Viime kesänä saatiin tyytyä pitkään viikonloppuun ja tämäkin kesäloma piti suunnitella viime metreillä uusiksi, koska sain opiskelupaikan, ja kesälomani siirtyi viikkoa aikaisemmaksi mutta mies ei enää pystynyt siirtämään omaansa. Reilu viikko lomailtiin yhdessä, viikon vietimme kumpainenkin lapsen kanssa mökillä ilman toista vanhempaa.

Tämän kesälomasäädön ehdoton voittaja on napero, joka pääsi Suomen kesämökille niin pitkäksi aikaa, että häneltä pääsi melkein unohtumaan, missä koti on. Siltä se ainakin erään puhelinkeskustelun jälkeen tuntui. Että saa nähdä, miten hyvin muksu sopeutuu takaisin saksalaiseen arkeensa.

- Äiti, missä olet?
- Kotona.
- Niin minäkin!
- Siis mökillä?
- Ei, kun kotona.

Perheen pojilla on takana mieletön lomaviikko, minulla vastuuton vaikkakin työntäyteinen opiskelijaviikko. Lopputulema on se, että kaikilla oli hauskaa. Ikävä on toki vaivannut puolin ja toisin, vaikka lapsi toki osaa omaansa vielä sanoittaa.

Täällä Keski-Euroopassa on hankala toteuttaa vanhemmuutta suomalaisittain tasa-arvoisesti monestakin syystä, mutta uskoisin jokaisen puoliksi suomalaisen ja ulkosuomalaisen perheen vanhemmuuden olevan asteen tasa-arvoisempaa kuin kokonaan keskieurooppalaisten kollegoiden. 

Itse myönnän tuupanneeni keskieurooppalaista siippaani tasa-arvoisen vanhemuuden suuntaan aika voimalla ympäröivän kulttuurin vastavoimaa peläten, ja nyt kerään työmme hedelmiä: ne tosiaan pärjäävät viikon keskenänsä. Toki naapurin mummolasta saa ruokahuoltoa tarpeen mukaan, mutta sama apu on ollut tarjolla minullekin.

Äiditön viikko ei olisi mahdollista kovinkaan monessa tuntemassani saksalaisessa lapsiperheessä, koska saksalainen perhedynamiikka on aika äitipainotteinen. Äidit ovat usein osa-aikatyössä tai kokonaan kotona ja hoitavat arjen pyörityksen, jonka eri askareet jäävät isille pimentoon. Näinhän se meilläkin aika pitkälti on, mutta olen silti aina pitänyt huolen, että perheessämme näkyy myös pohjoinen ulottuvuutemme. Ei aina arjen askareina (koska miehellä on pidemmät työpäivät kodin ulkopuolella) mutta ainakin asenteissa. Vaikka se voi paikallisille näyttää vähän omituiselta, meillä mies hoitaa esimerkiksi neuvolakäynnit (käytännössä täällä käydään kyllä lääkärissä) ja osan vaaterumbasta. Saksalaisisät ovat kyllä ahkeria leikkimään lastensa kanssa, mutta taidot rullaavaan arkeen voivat olla aika haperot.




Mutta minuapa ei haittaakaan, jos lounas koostuu keitetyistä nakeista, välipala unohtuu toisinaan syödä ja sadekelillä lähdetään kylille sandaaleissa. Tärkeämpää on että myös isällä on tasavertainen mahdollisuus puuhastella jälkikasvunsa kanssa ihan omaan tahtiinsa.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

10 + 1 kysymystä ulkosuomalaisille -blogihaaste

Haaste tuli jo useamman viikkoa sitten Pala suklaata -blogin Liisalta, kiitos tunnustuksesta! Nyt viimeinkin sain postauksen kuvineen hiottua valmiiksi, joten avot! 

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi? 

Pidän Saksassa siitä, että kaikki ei ole keskittynyt yhden kaupungin ympärille. Tämä tarkoittaa sitä, että minkään suurkaupungin asunto- tai työmarkkinat eivät ole ylikuumentuneet tai kovin kankeat ja kulttuuripuolellakin rientoa riittää pitkin maata. Suurkaupunkejakin on siellä täällä ja suuria pikkukaupunkeja sitäkin enemmän, ja jos maalla mielii asua, suurempi kaupunki löytyy mitä todennäiköisimmin aika läheltä.


2. Entä ikävintä? 

Ikävintä on liikenneruuhkat ja erityisesti loma-ajat, erityisesti nyt kun niitä täytyy meidänkin perheessä alkaa noudattaa. Juhlapyhien aikaan liikkumisiin menee tuhottomasti aikaa ja rahaa, ja silloin kannattaa suosia julkisia liikennevälineitä, jos ruuhkassa istuskelu pännii.


3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit? 

Olen aina halunnut matkata transsiperialla Pekingiin, mutta kaksi viikkoa ei siihen taitaisi riittää, joten sitten menisin lentokoneella Scheychellien aurinkorannoille makoilemaan ja lukemaan. Junamatka Siperian läpi ei taida myöskään olla kovin suosittu lapsiperheiden keskuudessa, joten jätän tämän loman suosiolla tuleville vuosikymmenille. 


4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan? 

Matkustaisin uudestaan varmaankin Keski-Italian aurinkorannoille, jossa menneinä kesinä tuli usein makoiltua entisen kämppiksen kanssa. Nämä löhölomat oli lämmöstä pitävän lukutoukan unelmalomia, joihin usein ajatuksissani palaan. Myöhemmin tein samankaltaisen reissun miehen kanssa autoillen läpi Pohjois-Italian. Oikeastaan en ole ollut lomalla, jota en tekisi uudestaan, vaikka harvempi kohde olisi yhtä kiva kolmevuotiaan kanssa. 


5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla? 

Ruusunmarjaviiliä. Mutta sitten kun olen Suomessa, en sitä osta, saati syö. Sen lisäksi tietysti kesän herkut, mansikat, mustikat, uudet perunat ja kaikki mitkä pohjoisen pallonpuoliskon aurinko hellii oikein makoisiksi.


6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen? 

Kun usko ja toivo ovat jo menneet, jäljellä on rakkaus. En siis enää usko ja enää todella harvoin toivonkaan. Kesämökki vei viimeisetkin paluumuuttohaaveet, koska nyt voi muuton sijaan tulla lomailemaan juuri niin pitkäksi aikaa kun ehtii, eikä tarvitse lorvia kenenkään nurkissa. 


7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä? 

Tykkään ehkäpä eniten pääsiäisestä. Silloin kevät alkaa yleensä näyttää parhaat puolensa ja saksalaiset juhlivat vähän suomalaisia rennommin. En kyllä pysty nimeämään mitään perinteitä, joihin olisin erityisen kiintynyt. Lasten pääsiäismunajahti lähinnä aiheuttaa etukäteisstressiä, kun lahjat ja muut tarvitsee ostaa -- ei kun pupu ne tuo! 



8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa? 

Vaikeinta oli päästä lentokentälle kukonlaulun aikaan. Piti herätä jo ennen neljää, eikä se todellakaan ollut helppoa, koska en ole aamuihminen. Opiskeluaikana erehdyin kerran kesätöihin erääseen pieneen hotelliin, jonka aamiaisvuorot oli iltavirkulle aika nakki. Never again.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muualla kuin Suomessa tai asuinmaassasi? 

Onhan näitä jo kokeiltu riittämiin, ja tämä on hyväksi todettu. Toki kuvittelen useinkin asuvani jossain muualla, usein mietin millainen ilma olisi entisillä kotikaduilla, ja mitä tänään tekisin, jos vielä siellä asuisin, mutta en usko että enää lähtisin, vaikka tilaisuus tulisi. 


10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

Niitä oli niin paljon, varsinkin loppuvuoden muuton ja juhlien aikaan.  


+ 1 Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? 

Nykyisin olen niin tylsä ja jokseenkin mukavuudenhaluinen, että menisin varmasti mökille Suomeen sekä talvella sitten hiihtolomalle Etelä-Saksan vuorille. Haaveena on ollut myös Kiinan kiertomatka ja erityisesti vuoristot kiinnostaisivat, mutta haluaisin tosiaan mennä sinne transsiperialla, joten vielä muutaman vuoden saa tätä reissua odottaa. Lasta ei varmasti saa viikkokausiksi junaan.

Haasteet lähtee Maijulle, Lotalle ja Annille! Muut lukulistallani taitavatkin olla jo haasteen saaneet (ja siihen vastanneet).






torstai 8. kesäkuuta 2017

Työasiaa – eli miten löytää uralle uusi suunta ulkomailla

Sitten seuraa työasiaa. Monet bloggarit ovat kirjoittaneet, keskustelleet ja jakaneet omia kokemuksiaan muuttuneesta työelämästatuksesta perheen muuttaessa ulkomaille, eli käytännössä siitä, miten työura vaihtuu jonkinmoiseksi puolipäivätyöksi tai harrastukseksi, josta saa rahaa. Tässä linkit HelenanLeenamarin  ja Jonnan teksteihin asian tiimoilta. Kun ulkomaille muutetaan toisen työn perässä, siirtyy arjen pyörittäminen ainakin ensi alkuun kokonaan mukana muuttavan puolison harteille. Hommia kotonakin riittää, varsinkin jos perheessa on lapsia – sehän on selvää – mutta kuten Jonnakin kirjoittaa, jossain vaiheessa kannattaa etsiä tekemistä.

Itse olen ammatiltani opettaja, vaikka koulussa en ole päivääkään palkkatöitä tehnyt. Työelämä alkoi ja jatkui korkeakouluissa lapsen syntymään asti. Päivätyön ohella olen opettanut Suomi-koulussa mutta myös yksityistunteja, siis sparrannut ihmisiä kielikokeisiin ja tosielämän tilanteisiin. Lapsen jälkeen tutuiksi ovat tulleet after school clubit, kansalaisopisto ja toisinaan olen antanut  myös yksityistunteja. 

Vanhempainvapaiden jälkeen palasin keskeneräisen väikkärin pariin, ja pian tarjoutuikin miehelle mahdollisuus päästä silloisen työnanatajansa pääkonttoriin johtohommiin aloittelevaan yksikköön. Mies oli varovaisen innokas, jatkuvien uudelleenjärjestelyjen ja YT-neuvottejen sijaan saisi osallistua jonkin uuden rakentamiseen. Hulluhan tästä olisi kieltäytynyt, varsinkin kun kyljessä tarjottiin pakettia, joka mahdollisti huolettoman elämän yhdessä Länsi-Euroopan kiinnostavimmista metropoleista.

Muutto olisi ollut edessä joka tapauksessa vuoden sisään, ja sitä ei tiennyt minne  päin maailmaa seuraava tarjous meidät heittäisi. Yksi miehen kanssa samaan aikaan samalla työnantajalla aloittanut kollega oli juuri muuttanut perheineen Sri Lankasta Japaniin. Minuakaan ei työ suuremmin missään pidätellyt, joten otimme haasteen vastaan.



Elämä ja työ Lontoossa oli kuitenkin turhan hektistä. Miehen kiireiset päivät alkoivat aamuseitsemältä metrolaiturilla, jossa usein piti odottaa toista, kolmattakin metroa, ennen kuin mahtui sulloutumaan mukaan ja jatkuivat pitkälle iltaan. Työmatkoja oli harva se viikko toisille mantereille. Yölennot eri puolille maapalloa ja Heathrow'n aamusuihkulounget tulivat hänelle surullisen tutuiksi eikä eri aikavyöhykkeillä päässyt aina soittamaan naperolle hyvän yön puhelua. Pitkistä päivistä huolimatta töitä kasaantui vielä viikonlopuillekin. Unelmahomma alkoi ahdistaa ja aloimme varsin pian kaivata enemmän yhteistä aikaa. Ajatus paluumuutosta Saksaan konkretisoitui varsin pian mielekkään työtarjouksen myötä.

Itse olin koko ajan etsiskellyt työtä. Kokoaikaista, osa-aikaista, projektia, freelance-hommaa – mitä vain, mikä tuntuisi mielenkiintoiselta. Muutamia työhaastteluja lukuun ottamatta etsiskelyt omalla tutulla alallani eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, ja tajusin törmänneeni ongelmaan, josta kuulin ensi kerran jo ysiluokan opontunnilla: työelämän pirstaleisuus. Meidän sukupolvellemme ei löytyisi enää eläkevirkaa, vaan jossain vaiheessa elämäämme päätyisimme todennäköisesti (kouluttautumaan) uudelle uralle. 

Siinä missä freelance-töitä oli helppo löytää, työntekijäksi oli hankalampi päästä. Suurimpana syynä varmastikin oman alani lisääntynyt kilpailu, ja se etten enää pystynyt enkä halunnutkaan pakata tavaroitani ja muuttaa mielenkiintoisen työn äärelle, vaan perhettäkin piti ajatella. Jotain pitäisi kuitenkin tehdä. Etätutkimustyö osoittaitui luultua hitaammaksi projektiksi, ja promootion jälkeen pitäisi muuttaa taas postdoc-töiden pariin jonnekin, mistä niitä tarjoutuisi. Muuttoa muuton jälkeen. Ei kiitos! 



En kuitenkaan ole tottunut pyörittelemään peukaloitani, vaan töitä on tehty rippikouluiästä asti. Tutuksi ovat tulleet puutarhahommien lisäksi tehdas- ja ravintolatyö, hotellit ja huoltoasemat. Opintojen ohella tein ravintoloissa sen verran töitä, että pätevöidyin anniskeluravintolan vastaavaksi työtekijäksi, mikä tiukan alkoholilainsäädännön Suomessa ei aivan helppoa ole sekään. 

Pienellä urasuuntauksen tarkistuksella alkoikin sitten löytyä friikkutöitä lingvisteille enemmän ja vähemmän, jopa sen verran että ei tarvitse olla koko ajan haku päällä (vaikka varmuuden vuoksi onkin). En voi kehua, että pääsisin laskuttamaan entisiä tuntipalkkojani tai että töitä olisi jatkuvasti, mutta olen kiitollinen, että olen saanut kokeilla mielenkiintoisia uusia asioita, etsiä suuntaa tuleville vuosille ja että työpäivät kotona eivät ole monotonisia, vaan koostuvat useammista projekteista. Lisäksi tiedostan täysin, että pilvikoneilla työskentelevänä friikkuna kilpailen maailmanlaajuisilla työmarkkinoilla, joilla ei laskuteta skandinaavien tuntipalkkoja, vaan sellaisten pyytäjille lähinnä naureskellaan.

Mistä töitä sitten löytyy? Olen ilmottautunut usealle sähköpostilistalle eri maissa sekä tarkkailen muutamaa lingvistiikan alan netti-ilmoitustaulua. Harvemmin niillä mitään varteenotettavaa on, mutta kun on, on kyse usein etätyöstä, joka juuri nyt sopii elämäntilanteeseeni. Lisäonnenpotkun toi oma omituinen suuntautumiseni alan sisällä. Kysyntä on tällä hetkellä hurjaa alan koon huomioon ottaen. Usein vetkuttelen liian kauan hakemuksen lähettämisen kanssa tai projektiin kaivataan hieman eri asiantuntemusta, mutta otan nämä vinkkeinä uudelleenkouluttautumiselle.



Toki mielessä pyörii laajemmatkin alanvaihdokset, mutta juuri nyt tämä tuntuu hyvältä. Haluaisin tällä tekstillä kannustaa kaikkia katselemaan oman alan sisältä, vierestä ja ehkä vähän kauempaakin. Löytyisikö erikoisaloilta jotain tai lähialoilta jokin erikoisala tai pääsisikö paremmille apajille pienellä lisäkouluttautumisella? Muista maista voi löytää etätöitä, kannattaa siis tähyillä myös rajojen ulkopuolelle. Rohkea rokan syö, eikä aina tarvitse edes olla niin rohkea. 


torstai 1. kesäkuuta 2017

Uuteen maahan kotiutumisesta

Kotiutuminen Saksaan on sujunut hyvin. Uudesta ympäristöstä huolimatta systeemi on sen verran tuttu eikä muuttelukaan ole vierasta meille, että välillä on olo ollut kuin pendolinon kyydissä. Muuton myötä usein tapahtuvaa perusasioiden äärelle palaamista ei tällä kertaa juurikaan ole ollut. Jopa Rewe-onlinella oli vanha ostoslistamme tallella. Ei tarvinnut kuin muutama tuote vaihtaa.

Muuttolaatikoita ei ole pyörinyt nurkissa enää kuukausiin, saksa alkaa taas sujua – tosin ammattilaisen avuin – ja ystäviä on löytynyt kaikille perheenjäsenille, kun niitä on ensin etsimällä etsitty. Alkushokin tämän muuton jälkeen aiheutti kadonnut saksa, kun huomasin, että jo vajaa vuosi Briteissä on verottanut kielitaitoani huomattavasti.

Miten palautua muutosta? Ulkomaille kotiutuminen vaatii työtä. Tässä pari vinkkiä alkuhankaluuksiin.

Mistä ystäviä?


Jos olet töissä, löytyy ystäviä helpoiten töistä. Jos olet kotona, tutustu naapureihin tai muihin vanhempiin leikkikentällä tai koirantaluttajiin koirapuistossa. Jos sinulla ei ole koiraa eikä lastakaan, voi olla aika pohdiskella mahtuisiko perheeseen uusi (nelijalkainen) jäsen tai etsiä ystäviä harrastuksista. Koira- ja leikkipuistot ovat mitä parhaimpia paikkoja tehdä uusia tuttavuuksia, koska jutustelu on helppo aloittaa vähälläkin kielitaidolla.

Jos kielitaito on esteenä, eikä naapureiden kanssa löydy yhteistä kieltä, kokeile muita ulkomaalaisia ja tietysti suomalaisia. Tässä tulee apuun Internations, Facebook ja Meetup. Näistä viimeisessä voi ilmottautua muiden järjestämiin tapahtumiin (vaikka samalle illalle), joissa toisilleen (lähes) tuntemattomat ihmiset tutustuvat toisiinsa harrastusten tai muun toiminnan lomassa. Rohkeasti mukaan vain!

Viime muuton jälkeen kävin läpi kaikki viiteryhmät eri paikoista poimien, ja nyt useamman kuukauden jälkeen voin sanoa, että muutama kaveri on jo löytynyt. Haastavaa tämä on nykyisin, koska lapsi kulkee mukanani lähes aina. Kaveruuden vaatimuksena onkin se, että seuraa on meille molemmille. Toisaalta lapsi myös helpottaa kaverien etsintää. On helppoa kutsua lapsen hoitokavereita äiteineen kahville, ja jos yhteistä säveltä ei löydy, voi aina keskustella lapsista.

Jos kutsuihin ei vastata kutsuilla, älä lannistu. Uusien ystävien kutsuminen mukaan voi olla rutiineista kiinni, ja kutsut voivat antaa hetken odottaa itseään. Jos kalenteri ei ala täyttyä, pitää pistää itsensä peliin uudestaan, ja kutsua samat ihmiset uudestaan kylään tai jonnekin yhteiseen tekemiseen tai tiedustella, keksittäisiinkö viikonlopuksi yhteistä tekemistä.

Kieli haltuun


Jos arki takkuaa kielen takia, mene kielikurssille, erityisesti jos olet kotona. Ei oppi ole ketään ojaan kaatanut ja bonuksena kielikurssilta saa ystäväehdokkaita sekä lisärivin ansioluetteloon. Toki kielikurssi maksaa, mutta niin maksaa harrastus kuin harrastus. Saksassa kaikki on vähän Suomea edullisempaa, ja usein löytyy vielä syy vähentää kielikurssi verotuksessa. Siinä missä kiipeilyvarusteita voi olla vaikeampi selittää verottajalle, kielikurssi voi kelvata. Halpojakin kursseja löytyy, vaikkapa kansalaisopistosta (VHS lähimmässä suuremmassa kaupungissa), mutta yleisesti kielikurssien hintataso on varsin edullinen.




Ympäristö tutuksi


Ota kotikulmat haltuun – omalla tavallasi. Ei tarvitse tuntea koko lääniä, mutta kotiutumista auttaa, jos löytää suurin piirtein samat asiat kuin mitä ennen muuttoakin arkeen kuului. Vaatekauppa, apteekki, leipomo, parturi, kenkäkauppa ja uimahalli.

Itselläni on ollut tapana hypätä viikonloppuisin pyörän selkään tai julkisiin ja käydä katselemassa lähialueita, vaikka nykyisin kulkupelinä on useammin auto. Ensin rinki voi olla laajakin, mutta kun asiat ja ihmiset löytyvät, se voi pienetä. Tai sitten toisin päin: ensin on helpompi pysyä kodin lähellä, sitten valloittaa lähialueet. Tärkeää on pysytellä oman mukavuusalueen tuntumassa, mutta toisinaan uskaltaa myös poistua sieltä. 

Mars harrastuksiin!


Yritä löytää aikaa harrastuksille, koska mukava tekeminen piristää mieltä. Kaikkiin harrastuksiin ei tarvita edes kovin hyvää kielitaitoa ja toki harrastaessa voi kohentaa kielitaitoa. Itse en pysty sitoutumaan tiettyyn aikaan tietyssä paikassa tapahtuviin harrastuksiin, mutta aina tilaisuuden tullen suuntaan lenkkipolulle. Toki oman alkuhaasteensa tuo sopivan lenkin etsintä.

Byrokratia


Älä hermostu, äläkä anna suorasukaisten byrokraattien lannistaa. Byrokraatit eivät ole töissä sinua miellyttääkseen, vaan heillä on omat tehtävänsä. Suomi on asioidenhoidon utopia, älä odota törmääväsi vastaaviin käytäntöihin muualla, paitsi ehkä Virossa. Jos törmää mukavaan byrokraattiin tai asiaan joka hoituu verkossa, on syytä juhlaan! Ärsyttävät kohtaamiset kannattaa pyyhkiä mielestä heti.

Sähköiset lomakkeet pitää useinmiten tulostaa ja allekirjoittaa, leimaverot maksaa. Jonotus voi kestää ikuisuuden, mutta jonon ohi pääsee, jos varaa ajan (kuukausia etukäteen) verkossa. Pienemmällä paikkakunnalla asiat sujuvat yleensä sutjakammin, mutta isommalla kaupungilla on varmasti muuten enemmän annettavaa uusille asukkaille.

Kutsu kaverit kylään


Tämä toimii minulla parhaiten. Uudesta kodista tulee koti vasta, kun sen saa täyteen itselleen rakkaita ihmisiä. Kaikkea siis kohtuudella, myös uusia asioita ja ihmisiä!



keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Mitä jään Lontoosta ikävöimään?

Vajaan vuoden asustelu Lontoossa jätti meihin jälkensä, vaikka ollaankin koluttu jo monia Euroopan kulmia – tai ehkä juuri siksi. Ulkomaankomennus ja uusi asuinmaa antavat paljon enemmän, kun on  matkassa avoimin mielin. Vaikka elimme omassa ulkomaalaiskuplassamme, joka Lontoossa on vähän liiankin helppoa, joitain perusenglantilaisia ja joitain Lontoolle ominaisia juttuja jää silti ikävä. 

Ystävälliset englantilaiset naapurit 

Olivat todella ystävällisiä – ainakin suomalaisen mielestä. Täällä Saksassa jään rikkominen vaatii vähän enemmän panostusta kuin Briteissä, mutta kun se on rikottu, voi välit olla mutkattomammat kuin brittinaapurien kanssa. Toki osa brittien kohteliaisuudesta menee kulttuurin piikkiin, mutta sitä minä en mamuna oikein oppinut lukemaan, joten kohteliaita yhtä kaikki. Toki oli niitäkin, jotka onnistuneesti katsoivat aina muualle, mitä täällä taas ei saa tehdä, vaan kotitalon kulmilla on turvallisempaa tervehtiä kaikkia vastaantulijoita. 

Sunnuntaiaukiolot Englannissa

Se ettei tarvi hoitaa kaikkia asioitaan lauantaina ennen neljää, vaan että on sunnuntainakin aikaa, helpottaa työssäkäyvän elämää aika lailla.  Erityisesti on jo ikävä sunnuntaipartureita.

Elokuvat, teatterit ja kaikenlainen kulttuurimeno 

on Briteissä aika hyvin keskittynyt siihen  yhteen miljoonametropoliin, joten tarjonta oli ylitsepursuavaa. Saksassa miljoonametropoleja on useampia, joten kaikenlainen aktiviteettitarjonta voi aluksi tuntua suppeammalta. Ainakin jos tykkää katsoa vaikkapa elokuvat alkuperäiskielellä.

Englantilaiset pubit 

Tätä tuskin tarvii britanniansuomalaiselle selittää. Erityisesti ravintolamaisia pubeja ruokalistoineen on ikävä. Ja kun kerrankin ei asuttu viinimaassa, piti taas opetella juomaan olutta, joita niitäkin oli useampia toinen toistaan parempia.


Vähäsokeriset täysjyvämurot 

Saksassa syödään aamiaiseksi leipää erilaisin levittein. Murojen ystävät joutuvat opettelemaan leivän syönnin tai tyytymään suklaahöttömuroihin, ja puuro on täällä vauvojen ruokaa. Muksumme oli jokseenkin addiktoitunut vähäsokerisiin täysjyvämuroihin Englannissa asuessaan, joten etsimme vastaavia vieläkin.

Valmiiksi pestyt ja suikaloidut vihannekset 

Kuulostaa aika uusavuttomalta ikävöidä vihanneshyllyn tätä osaa. Ennen lapsiperheaikaa tuskin olisin kajonnut valmiiksi kuorittuun ja pilkottuun kurpitsaan, mutta nykyisin kyllä – koska ruuhkavuodet. Keittovihannespaketteja Saksassa kyllä myydään, mutta kuoriminen ja paloittelu jää asiakkaalle, joten kovin se ei illallisen valmistumista nopeuta.

Supermarkettien tarjonta yleensäkin 

Suurkaupungin ruokatarjonnan kanssa on vaikea kilpailla. Erityisikävä jää valmissalaatteja sekä piiiiitkiä valmisruokahyllyjä – joita Saksassa ei ole laisinkaan. Saksassa kokkailut aloitetaan tarkistamalla, milloin omilla kulmilla on toripäivä (Wochenmarkt) sekä kukkaron käteistilanne. Supermarkettien hedelmä- ja vihannestarjonta onkin aika surkea, koska kaikki käyvät torilla. Jos omilla kulmilla asuu paljon maahanmuuttajia, voi lähistöllä olla hyvä hevikauppa, mutta lihat ja kalat täytyy silti hakea torilta tai pikkuliikkeestä – ja tuo edeltävän kohdan leipä pitää tietenkin hakea leipomosta.


Etninen ruoka 

Ei ettei täältäkin löytäisi eksoottista suuhunpantavaa, mutta tarjonta on noin keskimäärin vähän paikallisempaa, on sitten kyse markettien tai ravintoloiden tarjonnasta.


Lontoon julkisen liikenteen maksupolitiikka  

Pankkikortin etämaksu. Tarviiko sanoa enempää? Saksassa metropysäkille ei voi lähteä ennen kuin on tarkistanut, että taskussa on tarvittava määrä kolikoita. Ja kyllä, olen kuullut, että jotkut käyttävät älypuhelinsovelluksia lipunostoon. Itse sain vuosia sitten hitaan puhelimen kanssa niistäkin tarpeekseni, enkä ole sen jälkeen uskaltanut kokeilla.


Etämaksuominaisuus taitaa olla jo kaikissa uusissa pankkikorteissa Saksassakin, mutta eri asia sitten, haluaako saksalainen sitä käyttää. Mieheni mukaan saksalaiset kammoavat (historiallisista syistä) kaikenlaista seurantaa, jonka helpoimmin välttää, kun ei omista yhdenkään kaupan kanta-asiakaskorttia ja maksaa aina käteisellä. Briteissä asuvalta saksalaiselta ystävältä kuulin, että yhden suuren markettiketjun yhteistyökumppani tarjosi halvempia vakuutuksia niille, jotka ostivat terveellisiä elintarvikkeita ja polkupyörän, joten britin päätä ei seuranta taida kylmätä.

Saunat Briteissä vs. Saksassa

Tätä joutuu varmasti selittelemään vähän. Saksassa on samanlaiset yhteissaunat kuin Briteissä, mutta saunaan mennään ilman rihmankiertämää. Täällä ei myöskään ole pyyhkeiden kanssa mitenkään häveliäs meno, kuten amerikkalaisissa unisex-saunoissa, vaan pyyhkeen voi huoletta laskostaa laudeliinaksi ja istua lauteilla juuri kuten huvittaa. Olen turhaan yrittänyt udella ystäviltä, miten kuuluu reagoida, jos saunassa törmää vaikkapa naapuriin, kollegaan tai entiseen opettajaansa. Ilmeisesti kuuluu olla kuin ei olisikaan. Saunahommissa karkeaan kahtiajakoon tottunut suomalainen tarvitsee rohkaisua, jotta uskaltaa lähipunttiksen saunaan.

Toki sitä on asioita, joita ei tule laisinkaan ikävä, kuten ruuhka-ajan metromatkailua tai palvelunumeroihin soittelua, koska olivat useinmiten jollain muulla mantereella ja mamuna sain  entisten siirtomaiden englannista hädin tuskin selvää, mitä minulle yritettiin kertoa. Ikävä ei myöskään tule pitkää matkaa lentokentälle eikä kaiken lamauttavia liikenneruuhkia, joihin Saksassa harvemmin törmää keskellä kaupunkia.